Ratkaisukeskeinen lyhytterapia

Tukea yksilöille, pareille tai perheille

Palvelu tarjoaa voimavaroihin painottuvaa lyhytterapiaa asiakkaalle esimerkiksi mieliala- ja vuorovaikutushaasteisiin sekä neuropsykiatrisiin haasteisiin. Asiakas voi tarvita tukea sujuvamman ja mielekkään arjen saavuttamiseksi, tulevaisuuden suunnitteluun, omien voimavarojen löytämiseen tai vahvistamiseen.

Tuen tarve voi olla asiakkaan itsensä lisäksi myös pareilla tai perheellä, jolloin tapaamisiin voi tarpeen mukaan osallistua puoliso tai koko perhe. Tapaamisilla voidaan tukea ja vahvistaa vuorovaikutusta sekä toimijuutta yksilöiden kesken. Yhdessä voimme pohtia myönteisiä ja tulevaisuutta tukevia ratkaisuja parin tai perheen tilanteeseen, kohentaen heidän elämänlaatua.

Tapaamiset ovat luottamuksellisia ja asiakkaat kohdataan aina kunnioittaen ja yksilöllisesti. Tapaamisissa noudatetaan vaitiolovelvollisuutta.

Palvelu ei ole terveydenhuollon toimintaa. 


Terapeuttinen keskustelutuki

Oletko uupunut? Tapahtuiko elämässäsi jotain yllättävää? Onko mielesi solmussa? Toivotko tukea ihmissuhteisiin? 

Lyhytterapia sopii sinulle, jos koet esimerkiksi tarvetta keskustella mielen askarruttavista asioista, elämässäsi on ehkä tapahtunut jotain yllättävää ja kaipaat tähän tukea. Sinulla voi olla haasteita ihmissuhteissa tai toivot tukea tulevaisuuden suunnitteluun. Voit kokea uupumusta ja yksin eteenpäin pääseminen on vaikeaa. Voit tarvita tukea itsetutkiskeluun ja itsesi kehittämiseen. Palvelu sopii siis laajalle asiakasryhmälle ja tarjoaa tukea jo varhaisessa vaiheessa. 

Tarjoan rauhallisen, luotettavan ja turvallisen tapaamisen, jossa asiakkaalla on mahdollisuus kertoa tilanteestaan ja hänelle tärkeistä asioista. Tapaamisella kiinnitetään ongelmien sijaan huomio asiakkaan vahvuuksiin ja voimavaroihin. Suuntaamme ajatukset tulevaisuuteen ja asiakkaan toivomaan myönteiseen muutokseen elämässä. Terapeuttina olen läsnä empaattisesti kuunnellen, asiakkaan aktiivisuutta tukien ja yhteiseen pohdiskeluun kannustaen.

Arjen Voimavara tukenasi


  • Arjen Voimavara on kotkalainen yhden henkilön yritys, joka tarjoaa lyhytterapiaa 13-vuotiaista alkaen.
  • Lyhytterapia toteutuu luotettavan etäyhteyden välityksellä.
  • Tapaamiset voivat olla kertaluonteisia, satunnaisesti toteutuvia tai säännöllisiä ja toistuvia.
  • Tapaamiset toteutetaan pääsääntöisesti klo16 jälkeen ja viikonloppuisin.
  • Apua nopeasti ilman lääkärinlähetettä